Juoksun suosio on kasvanut jatkuvasti, mutta loukkaantumisten määrä on kasvanut samaa tahtia. Suurin osa vammoista johtuu ylikuormituksesta. Ongelmaksi muodostuu erityisesti aloittelijoilla liian iso juoksumäärien tai tehojen nosto suhteessa kehon kykyyn kestää kuormaa. Juoksijoille tyypillisiä vammoja ovat epäspesifi polvikipu, penikkatauti, akillesjänteen rasitustila, juoksijan polvi, plantaarifasciitti ja jalkaterän tai sääriluun rasitusmurtuma. Ylikuormituksen lisäksi muita riskitekijöitä ovat liian pitkä askelpituus, juoksutekniikka, edeltävät vammat, vähäinen juoksutausta sekä ylipaino.
Vuosina 2010-2013 Hollannissa tehdyssä tutkimuksessa tutkittiin 4621 juoksijaa. Juoksuun liittyvien vammojen määrä oli merkitsevästi korkeampi aloittelijoiden keskuudessa kuin kokeneiden juoksijoiden keskuudessa. Aloittelijoilla oli 8,78 loukkaantumista 1000 juostua tuntia kohden, kun taas kokeneemmilla oli 4,24 loukkaantumista 1000 juostua tuntia kohden. Nilkka (34,5%), polvi (28,1%) ja sääri (12,9%) ovat kolme yleisintä kehonosaa, jotka oireilevat eniten juoksijoilla.
Fysioterapiassa on tärkeää tutkia sitä liikettä, jossa kipu ilmenee. Hyvällä juoksutekniikalla pystytään välttämään kehon virheellistä kuormitusta. Juostessa esimerkiksi lantionhallinnan ongelmat voivat aiheuttaa ongelmia alemmas jalkaan kiertämällä polvea sisään. Meillä fysioterapiassa analysoidaan juoksutekniikkaa sekä biomekaniikkaa liikkumisen aikana. Selvitämme onko asiakkaan kokonaiskuormituksen määrä muuttunut hiljattain ja pyrimme parantamaan juoksutekniikkaa, alaraajojen hallintaa sekä voimatasoja. Kokonaiskuormitusta tulisi nostaa maksimissaan 10% viikossa, juoksumäärää tai vauhtia lisäämällä. Juoksuaskeleen aikana kehon laskeutuessa jalan päälle, pohje tekee jarruttavasta liikkeestä jopa 60 prosenttia. Tästä syystä juoksijoilla pohkeen soleus-lihaksen pitäisi pystyä tekemään jarruttavaa lihastyötä 2x oman kehon painon verran.
Lähteet:
A systematic review of running-related musculoskeletal injuries in runners (2021)
Plantarflexor strength and endurance deficits associated with mid-portion Achilles tendinopathy: The role of soleus (2019)
A Multifactorial Approach to Overuse Running Injuries: A 1-Year Prospective Study (2020)
Diseases and overuse injuries of the lower extremities in long distance runners (2017)
Differences in injury risk and characteristics of injuries between novice and experienced runners over a 4-year period (2018)